Aiemmin asiantuntijat pelkäsivät, että virtuaalitodellisuus (VR) vahingoittaisi aivojamme. Nykyään VR näyttää kuitenkin todennäköisemmin auttavan harmaita aivojamme. Psykologisen tutkimuksen uusi aalto on edelläkävijä VR:n diagnosoinnissa ja hoidossa sosiaalisesta ahdistuksesta krooniseen kipuun ja Alzheimerin tautiin. Monet näistä ratkaisuista ovat vielä laboratoriotesteissä, mutta jotkut niistä ovat jo tulossa sairaaloihin ja terapeuttien vastaanotoille.
Tämä VR:n käyttö aivojen testaamiseen ja virittämiseen on vielä hyvin uutta. Ja kun VR-viihteeseen ja -pelaamiseen liittyvä innostus on hiipunut vuoden 2017 huipusta, on perusteltua kysyä, onko VR-terapia todellinen juttu vai vain uusi kupla. Toistaiseksi todisteet puhuvat kuitenkin vahvasti puolesta, ja viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että psykologiaan keskittyvä VR on hypen arvoinen.
VR-TERAPIA: KOKEILLUT JA TESTATTU
Mielenterveyteen liittyvää teknologiaa koskevan kiinnostuksen aallon myötä yritykset, jotka luovat VR-sisältöä terapeuttisiin tuloksiin, saavat runsaasti huomiota ja rahoitusta. Ja vaikka VR:ää on käytetty menestyksekkäästi traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa 1990-luvulta lähtien, nämä uudet ohjelmat kohdistuvat paljon laajempaan joukkoon sairauksia. Esimerkiksi Palo Altossa toimivan Limbixin kirjastossa on VR-sisältöä, joka on suunniteltu muun muassa alkoholiriippuvuuden, klaustrofobian ja teini-ikäisten masennuksen hoitoon. Barcelonassa toimiva Psious tarjoaa hoitoja syömishäiriöihin.
Nykyaikaisen VR-sisällön tarkoituksena on ensisijaisesti tukea altistusterapiaa, joka on ahdistuneisuushäiriöiden hoitomuoto, jossa potilaat altistetaan ahdistusta aiheuttaville ärsykkeille turvallisessa, kontrolloidussa ympäristössä ja jossa he lopulta oppivat, että heidän pelkäämänsä ”uhat” eivät olekaan kovin vaarallisia. Esimerkiksi joku, joka pelkää korkeita paikkoja, saattaa käydä terapeuttinsa ohjauksessa asteittain korkeammissa rakennuksissa (in vivo -altistuminen), kun taas joku, jolla on traumaattinen stressihäiriö (PTSD), saattaa palata traumaattisiin muistoihin terapiaistunnoissa (kuvitteellinen altistuminen).
Viime aikoina ja vielä nykyäänkin altistuminen tapahtuu pääasiassa tarkoin kontrolloiduissa todellisissa tilanteissa. VR:n avulla terapeutit voivat kuitenkin luoda tuon turvallisen, kontrolloidun ympäristön sen sijaan VR-headsetin sisälle. Se on paljon turvallisempi, nopeampi ja edullisempi vaihtoehto.
VR:n käyttö antaa terapeuteille myös paljon paremman kontrollin potilaiden kokemusten intensiteettiin, mikä voi johtaa parempiin hoitotuloksiin, sanoo Stéphane Bouchard, Quebecin yliopiston kliinisen kyberpsykologian kanadalainen tutkimusprofessuuri. VR-terapiapotilaat voivat myös tehdä asioita, joita he eivät voisi tehdä todellisessa maailmassa. ”Eräässä tutkimuksessamme pyysimme potilaita, jotka pelkäävät korkeita paikkoja, oikeasti hyppäämään kalliolta”, Bouchard sanoi.
Kaikkea VR-terapiasisältöä ei kuitenkaan ole luotu samanlaiseksi. ”Ainakin kaksi tai kolme kertaa vuodessa osallistun konferensseihin, joissa näen startup-yritysten esittävän videoita VR-ympäristöistä, jotka ovat epätäydellisiä, testaamattomia ja joita psykologit eivät todellakaan ole kokeilleet”, Bouchard sanoi. Selkeämmät säännöt ja standardit helpottavat potilaiden ja lääkäreiden työtä tekevien tuotteiden tunnistamista.
Sääntöjen laatiminen vaatii lisää tutkimusta siitä, mikä tekee VR-terapioista tehokkaita. Tärkeä painopistealue tulisi olla ”sen ennustaminen, kuka reagoi myönteisesti VR:ään verrattuna muihin menetelmiin”, sanoi Albert ”Skip” Rizzo, Etelä-Kalifornian yliopiston luovien teknologioiden instituutin lääketieteellisen virtuaalitodellisuuden johtaja.
Tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että potilaat, jotka kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD:stä) ja jotka kärsivät myös masennuksesta, reagoivat muihin hoitomenetelmiin verrattuna paljon paremmin VR:ssä tapahtuvaan altistushoitoon. Kuvitteellinen altistuminen voi olla hankalaa potilaille, joilla on myös masennusta, ”koska masentunut henkilö pystyy vähemmän sitoutumaan traumamuistiinsa”, Rizzo sanoi. VR-altistuminen, joka simuloi taistelukenttiä ja muita traumaattisia, laukaisevia tapahtumia, voi auttaa herättämään traumaattiset tapahtumat henkiin masentuneille potilaille, jotta he voivat alkaa irrottaa ahdistusreaktionsa.
VR-sisällön optimoiminen voisi tarkoittaa myös sitä, että kokeiltaisiin muitakin aistiärsykkeitä kuin visuaalisia. Suurin kysymys on, minkälaisilla interventioilla on suurin ero terapeuttisiin tuloksiin, sanoi Rizzo: ”Onko se hyvän immersiivisen äänen lisääminen? Lisääkö tuntopalaute jotain? Auttaako virtuaalisten tuoksujen lisääminen istuntoon?” (Siltä varalta, että ihmettelit: Kyllä, on olemassa startup-yritys, joka työskentelee VR-tuoksujen parissa.)
DIAGNOSOINTI ELÄMÄN SYMPTOMOISTA
Mahdollisesti parempien hoitotulosten lisäksi VR voi auttaa diagnosoinnissa. Koska tekniikka voi esimerkiksi upottaa jokaisen potilaan samaan skenaarioon, jotkut tutkijat uskovat, että skitsofrenian, ADHD:n ja autismin kaltaisten sairauksien VR-pohjainen diagnostiikkatestaus voisi tarjota objektiivisempia tuloksia kuin nykyiset haastattelupohjaiset menetelmät.
Lisäksi, koska VR jäljittelee potilaan jokapäiväistä elinympäristöä, sen avulla kliinikot voivat testata myös oireita, jotka ovat tavallisesti ulottumattomissa. Cambridgen yliopiston ja University College Londonin tutkijat kuvasivat vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa konseptitodistuksensa VR-ohjelmasta Alzheimerin taudin diagnosoimiseksi. Tutkijat sanoivat, että VR-testin avulla he pystyivät diagnosoimaan varhaisvaiheen potilaat paljon tarkemmin kuin ”kultaisella standardilla” kynällä ja paperilla tehdyillä kognitiivisilla testeillä.
Alzheimerin tauti vaikuttaa navigointikykyyn sekä muistiin, mutta ennen kuin VR-kuulokkeet tulivat kannettaviksi ja kohtuuhintaisiksi, lääkäreiden ei ollut mahdollista testata näitä puutteita. Kuten yksi tutkijoista, Cambridgen neurotieteen lehtori Dennis Chan sanoi: ”Minun ei olisi käytännöllistä testata potilaan navigointikykyä ajamalla hänet Cambridgeen ja pyytämällä häntä kävelemään takaisin klinikalle.”
Tutkijoiden VR-testi sen sijaan pyytää osallistujia navigoimaan maamerkkien välillä yksinkertaisessa kolmiulotteisessa maisemassa. Jokainen maamerkki katoaa, kun se on saavutettu; testin lopussa koehenkilöä pyydetään navigoimaan takaisin ensimmäisen maamerkin sijaintiin. Potilaan kyky löytää oikea kohta ennusti 93 prosentin tarkkuudella, kehittyykö hänelle Alzheimerin tauti, kun taas kynä-paperitestien tarkkuus oli vain 64 prosenttia ja 79 prosenttia.
Tarkoittaako tämä, että neurologit alkavat varustaa potilaitaan HoloLens 2:lla tai Oculus Riftsillä? Ei välttämättä, sanoi Chan. Hän uskoo, että VR-testauksen tärkein sovellus tulee olemaan uusien Alzheimer-lääkkeiden kliinisissä tutkimuksissa. Tällä hetkellä tutkijat tyypillisesti testaavat lääkkeen tehoa ihmisillä kynällä ja paperilla tehtävillä muistitesteillä, kun taas eläinkokeissa käytetään vesipohjaisia sokkeloita. Eri testien käyttö rajoittaa kuitenkin tutkimustulosten vertailtavuutta eri eläinlajien välillä. Tämä ongelma voidaan ratkaista, jos lääketutkimuksissa navigointia testattaisiin samalla tavalla sekä eläimillä että ihmisillä ja jos VR:n avulla saataisiin aikaan ihmisillä tehtäviä testejä, jotka olisivat verrattavissa eläimillä tehtäviin testeihin. ”Ehkä lääkkeet olivat hyviä, mutta tapa, jolla lääketutkimusten tuloksia mitattiin, ei ollut niin hyvä, mikä vaikutti negatiivisiin tutkimustuloksiin”, Chan sanoi.
Lupaava tulevaisuus
On jopa mahdollista, että VR voisi täydentää tai korvata perinteistä mielenterveyshoitoa joillekin potilaille. Joyablen kaltaiset älypuhelinsovellukset käyvät käyttäjiä läpi viiden minuutin toimintoja, jotka perustuvat kognitiivis-behavioraalisen terapian (CBT) periaatteisiin. Miksei vastaavaa VR:ää? Eräässä vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin hyviä kliinisiä hyötyjä korkeudenpelon hoitoon tarkoitetusta VR-terapiaskenaariosta, johon sisältyi ”virtuaalinen” terapeutti VR-ympäristössä.
Tekoälyterapeuttien sisällyttämisellä VR-ohjelmointiin voisi olla monia etuja. Se voisi esimerkiksi tehdä mielenterveyshoidosta helpommin lähestyttävää ihmisille, joilla ei ole aikaa tai rahaa tavata terapeuttia henkilökohtaisesti. Bouchardin mukaan itseohjautuva VR-terapia voisi toimia samalla tavalla kuin itseapukirjat, joita on saatavilla mistä tahansa kirjakaupasta tai kirjastosta. ”Se on merkityksellinen edistysaskel potilaille, joilla ei ole pääsyä hoitoon tai jotka eivät tarvitse tällaista räätälöityä hoitoa”, hän sanoi.
Rizzo kuitenkin varoittaa, että itseohjautuvaan VR-terapiaan liittyy riskejä. Esimerkiksi ihmisen ohjaamassa VR-terapiaistunnossa terapeutit seuraavat potilaan sykettä, hengitystä ja muita elintoimintoja. He voivat muuttaa kohtauksia tai keskeyttää istunnon, jos potilas ahdistuu liikaa. Tekoälyterapeutit eivät ehkä reagoi yhtä hyvin näihin hankaliin tilanteisiin.
”Kun ihmiset alkavat tehdä itsediagnoosia ja -hoitoa ostamalla ohjelmistoja verkosta, avautuu ovi vääränlaiseen kohteluun”, Rizzo sanoi. ”Seuraava suurin psykologinen kiista tulee olemaan:
Vaikka saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin virtuaalitodellisuus korvaa täysin perinteiset diagnoositekniikat tai sananlaskun terapeutin sohvan, sillä on varmasti yhä tärkeämpi rooli mielenterveyden ja aivohäiriöiden hoidossa ja diagnosoinnissa. Kuten mitä tahansa tehokasta uutta teknologiaa, myös aivojen virtuaalitodellisuutta parjataan todennäköisesti joidenkin taholta, vaikka toiset pitävät sitä ihmelääkkeenä. Vain aika näyttää todellisen lopputuloksen, mutta toistaiseksi aivojen virtuaalitodellisuus on tullut jäädäkseen.